Oven pelastamiseksi tarvitaan kyllä pikkasen enemmän kuin maalia. Pinnan rimoituskin on kovin haristunut.
Ovi avautuu hankalasti oikealle, jolloin tavaraa kellariin kuljetettaessa se on aina tiellä.
Oven paksuus ei ole päätähuimaava. Taitaa olla lämpöarvoltaan aika vaatimaton
Lisäksi tästä reunasta oli joku pikkuelukka järsinyt puuta..
Tässä keväällä Kaskipuun edustaja soitti, että haluaisimmeko tutustua heidän tuotteisiinsa. Ja siitähän se sitten alkokin. Päätimme päästä tässä kohtaa helpolla.
Heinäkuun lopulla ovi tuotiin pihaan ja pian perässä tulikin asennusporukka, joka nopsasti poisti vanhan oven ja alkoi asetella uutta paikoilleen.
Pikkasen on rouva rakentanut hyllykön leveäksi!
Asennuksen suhteen tuli vähän erimielisyyksiä. Karmi oli jo laitettu sisäseinän mukaan tasan. Kysyin, että miksi se niin pitää laittaa? Eikö olisi luontevampi laittaa se samalla tavalla kuin vanha ovikin; sokkelin pinnan kanssa tasan? Pohdittuaan asiaa vähän aikaa siirsivät he karmin siihen mihin mie sen halusin.
Sovittiin, että puran oven vasemmalla puolella olevan eristelevyn ja rakennan siihen smyygin ja vuorilaudan. Sitä puuhaillessa huomasin,että eristelevy olikin pelkkä kahdella naulalla kiinni oleva kaistale. Oli helppo purkaa. Ja laudatkin oli sahattu valmiiksi. Mitä nyt vähän puuttui yhdestä kohdasta. Onneksi olin tällä kertaa nopea toimissani ja sain puuttuvan palan roskakasasta ennen kun se vietiin pois.
Oven vaihtoa seurasi myös tämä pikkukaveri, sepelkyyhkyn poikanen. Se yritti pitkän aikaa olla työmiesten kaveri ja jouduin siirtämään sen muutaman kerran tontin perälle (josta se palasi heti lentäen takaisin).
Tältä täällä nyt näyttää!
Oveen piti tulla etuoven lukon kanssa sarjoitettu lukko, mutta väärän kohdan rastituksen seurauksena saatiinkin uusi lukko uusilla avaimilla. Nyt odotellaan aikaa, jolloin ostetaan uusi etuovi ja saadaan molemmat ovet yhden avaimen taakse.
Oven kätisyys vaihdettiin ja ikkuna on paljon isompi kuin ennen. Aivan tajunnanräjäyttävää on se, miten paljon ikkunan koon suurennus tuo valoa käytävään!
Oven kätisyyden vaihto paransi oven käyttöä todella paljon. Nyt olemme alkaneet käyttää alaovea kun siitä on niin mukava kulkea!
Oven rakenne näkyy tästä. Kyllä varmaan ensi talvena on kellarissa paljon lämpimämpi ja vähemmän lunta!
Oven vaihtoa haukkana seurasi ja neuvoja antoi oveen rakastunut remonttipirkkonne
Auli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti