Vanhan alakaapin oven maalinpoisto sujui kuin leikki. Pinta oli kova ja maali irtosi todella hyvin kuumailmapuhalti-
mella.
Tällä kertaa irroitin myös tuon helan, aiemmin maalatessa sitä ei oltu irroitettu ollenkaan.
Alta paljastui alkuperäisenä vihreä maali. Sen jälkeen oli kaapit maalattu keltaisella (mikä sekään ei olisi ollut huono väri!) ja viimeisemmäksi vaalean-sini-vihreällä.
Maalinpoiston apuna kuumailmapuhallin ja spakkelilasta.
Kuumailmapuhallin on ollut käytössä kymmenisen vuotta ja sellainen pitäisi olla jokaisessa nikkaroivassa kodissa!
Kuten kuvasta näkyy, maalipinta oli jo vähän huonossa kunnossa.
Valitettavasti ovi on ollut tiskipöydän kohdalla ja saanut vettä niskaansa sen verran, että viilutus on paikoitellean halkeillut.
Kaapissa on ukko. Meillä näitä piirrettyjä ukkeleita löytyy monesta paikasta. Tämä ukko löytyy oven sisäpuolelta ja sen vuoksi ovi jää sisäpuolelta maalaamatta.
Yläkaapin oven pinta on puristelevyä. Hankala!
Päällimmäinen maali on jotain muovia, joka irtoaa kun vähän lämmittää, mutta alla olevat maalit kaipasivat enemmän lämpöä. Ja samalla hajosi levyn pinta, jos ei ollut supervarovainen.
Yläkaapin ovenkahvat olivat olleet ensin puunväriset, lakatut. Seuraavat maalit keltainen, vihertävän keltainen, sininen ja viimeiseksi tylsä valkoinen.
Taitavat olla seuraavaksi keltaiset :)
Kaappiahan ei kannata ottaa alas -tai edes tyhjentää maalinpoiston & maalauksen ajaksi.
Kaappihan on rohkean sininen sisältä ja maali sen verran hankala ottaa pois, että saapi olla tästä eteenpäinkin.
Pari vuotta sitten tapetoin takaseinän ihanalla vihreällä puu -tapetilla.
Onhan tätä kaapin maalaamista harkittu jo yli kaksi vuotta!
Ovet näyttävät jo aika hyvältä! Vaikka pinta olikin laikullinen ja tumma, niin hyvin peittää. Tässä kolme kerrosta. Yksi vielä, niin saa paikoilleen!
Alakaapit alkavatkin olla jo valmiit. Astianpesukoneen vasemmalla puolella on vielä rima, joka pitäisi maalata. Se varmaan vaatii koneen siirtämisen, joten voi olla ettei tapahdu ihan tällä viikolla...
Kuuntelusuositus maalinpoistoon:
Yle Puhe
t. Auli K