Kakkujen leipomisen lisäksi talossa sisällä on tehty kovin vähän. Ainut mainittava projekti on pukuhuoneen seinien kalkitseminen.
Sain äitienpäivänä tehdä ihan mitä itse haluan. Siispä vihdoinkin aikaa kalkita seinät.
Saimme ison pussin kalkkia, josta sitten sotkimme (pyykkituvan kalkitsemisesta jääneeseen) veteen paksun litkun. Halusin tällä kertaa niin paksua, että siinä näkyisi pensselin jälki. Sellaisella tuo seinä on viimeeksi kalkittu ja piti saada nuo uudet tummemmat kohdat saman näköiseksi.
Lopptulokseen olen suht' tyytyväinen. Työhön meni muutama tunti eikä paksumman seoksen levittäminen ollut hankalaa.
Ulkona on raivattu, raivottu, kaivettu, kitketty, karsittu puskia, karsittu puita, kärrätty kiviä, kärrätty tiiliä, kärrätty multaa ja jopa rakennettu, istutettu ja kylvetty jotain.
Juhlien kannalta oli tärkeintä saada ulos tila, jossa voitaisiin istua kahvittelemassa. Sisällä kun tuota tilaa ei ole 50 hengelle.
Päätettiin rakentaa kuistin viereen patio.
Maata oli kasattu seinän viereen aivan ikkunan alareunaan asti.
Samalla kun tehtäisiin patio, saataisiin maan pinta seinän vierestä alemmas ja laatat myös jättitatarin kasvupaikan päälle. Bingo!
Valitettavasti kaikki ei mennyt rakennusvaiheessa ihan suunnitelmien mukaan. Siitä ihan oma lukunsa runsaamman kuvituksen kera. Myöhemmin.
Tässä kuvassa talon ja laatoituksen välinen kiviosuus ja sen rajaava tiilireunus. Tiiliähän tontilla on vaikka pientä taloa varten. Tuossa ruukussa on muuten Matin persikkapuu.
Ja nyt kun niistä kakuista on mainittu jo moneen kertaan, niin tässä myös ylioppilas kera kakkunsa!
jatkuu...
t: Auli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti