Ulko-ovi piti maalata heti kun muutetaan. Silloin oli talvi. Se piti maalata heti kun keväällä tulee sen verran lämmin, että maali kuivuu. Oli muuta tekemistä.
Viime perjantaina ajattelin vihdoinkin käväistä maalikaupassa hakemassa värikarttoja, että päästään valitsemaan väriä.
Sisältä ovi on melkoisen ankean näköinen.
Kalterit ja kaikki!
Menin kuitenkin halpaan. Maalikaupan setä lupasi kaksi purkkia Uulan petrooliöljymaalia kolmella kympillä! Värit on just sitä mitä haettiinkin; oljenkeltaista ja vihreää.
Tuumasta siis toimeen.
Sisäpuolen epätasaisuudet kitattu ja hiottu. Suurin osa oli koirankynsien jälkiä. Edellisillä asukkailla oli saksanpaimenkoira, joka oli varmaankin tykännyt katsella ikkunasta isäntäväkeä odotellessaan.
Skrapattu ja harjattu! Sen jälkeen pinta vielä pestiin kristallisoodalla.
Hyvin peittää kertasivelyllä.
Kerrankin oli aikaa käyttää maalarinteippiä!
Tässäpä sitten ovi valmiina. Ovessa on mattapinta. Vähän kyllä arveluttaa että kuinka se toimii, eihän tuo mikään ovimaali ollut.
Ovi tarvitsee muutaman vuoden sisällä vähän isomman remontin (esim. eristeen ja ulkorimoituksen vaihdon) joten mennään siihen asti tällä.
Hieno kuutonen! Me olemme ennenkin asuneet talossa/asunnossa numero 6. Tuo numero on alunperin meiltä kotoa, talosta numero 6. Isäni toi sen kotiin joskus 1970-80-lukujen taitteessa. Se on peräisin puretusta junanvaunusta.
Musiikkisuositus ulko-oven maalaukseen
Screemin Trees: Sweet Oblivion
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti