maanantai 19. elokuuta 2019

Kohtaus kellarinoven elämästä

Ala-ovi on vähän surullisen näköinen. Olen hankkinut sitä varten maalin. Siitä on tosin jo kohta kuusi vuotta aikaa. Mitään muuta ei tämän hyväksi ole saatukaan aikaiseksi.

Oven pelastamiseksi tarvitaan kyllä pikkasen enemmän kuin maalia. Pinnan rimoituskin on kovin haristunut.


















Ovi avautuu hankalasti oikealle, jolloin tavaraa kellariin kuljetettaessa se on aina tiellä.















Ovessa on tiivisteistä huolimata melko iso rako, josta talvella tuli lunta sisään! 
 Oven paksuus ei ole päätähuimaava. Taitaa olla lämpöarvoltaan aika vaatimaton

 Lisäksi tästä reunasta oli joku pikkuelukka järsinyt puuta..



















 Tässä keväällä Kaskipuun edustaja soitti, että haluaisimmeko tutustua heidän tuotteisiinsa. Ja siitähän se sitten alkokin. Päätimme päästä tässä kohtaa helpolla.

Heinäkuun lopulla ovi tuotiin pihaan ja pian perässä tulikin asennusporukka, joka nopsasti poisti vanhan oven ja alkoi asetella uutta paikoilleen.
 Pikkasen on rouva rakentanut hyllykön leveäksi!
 Asennuksen suhteen tuli vähän erimielisyyksiä. Karmi oli jo laitettu sisäseinän mukaan tasan. Kysyin, että miksi se niin pitää laittaa? Eikö olisi luontevampi laittaa se samalla tavalla kuin vanha ovikin; sokkelin pinnan kanssa tasan? Pohdittuaan asiaa vähän aikaa siirsivät he karmin siihen mihin mie sen halusin.

Sovittiin, että puran oven vasemmalla puolella olevan eristelevyn ja rakennan siihen smyygin ja vuorilaudan. Sitä puuhaillessa huomasin,että eristelevy olikin pelkkä kahdella naulalla kiinni oleva kaistale. Oli helppo purkaa.  Ja laudatkin oli sahattu valmiiksi. Mitä nyt vähän puuttui yhdestä kohdasta. Onneksi olin tällä kertaa nopea toimissani ja sain puuttuvan palan roskakasasta ennen kun se vietiin pois.
 Oven vaihtoa seurasi myös tämä pikkukaveri, sepelkyyhkyn poikanen. Se yritti pitkän aikaa olla työmiesten kaveri ja jouduin siirtämään sen muutaman kerran tontin perälle (josta se palasi heti lentäen takaisin).
 Tältä täällä nyt näyttää!

Oveen piti tulla etuoven lukon kanssa sarjoitettu lukko, mutta väärän kohdan rastituksen seurauksena saatiinkin uusi lukko uusilla avaimilla. Nyt odotellaan aikaa, jolloin ostetaan uusi etuovi ja saadaan molemmat ovet yhden avaimen taakse.
 Oven kätisyys vaihdettiin ja ikkuna on paljon isompi kuin ennen. Aivan tajunnanräjäyttävää on se, miten paljon ikkunan koon suurennus tuo valoa käytävään!

Oven kätisyyden vaihto paransi oven käyttöä todella paljon. Nyt olemme alkaneet käyttää alaovea kun siitä on niin mukava kulkea!
Oven rakenne näkyy tästä. Kyllä varmaan ensi talvena on kellarissa paljon lämpimämpi ja vähemmän lunta!











Oven vaihtoa haukkana seurasi ja  neuvoja antoi oveen rakastunut remonttipirkkonne
Auli

Kaappi ja sen kaveri

 Saatiin Mikolta ja Katrilta keittiöremontista ylijääneet komeroitten ovet karmeineen. Suunniteltiin niistä makuuhuoneeseen uudet vaatekomerot entisen irtokaapin tilalle.

Komeronovet odottelivat pressujen alla pihalla sen ajan, että saatiin vanha kaappi myytyä. (Ja samalla rahaa, jolla ostaa puutavara komeroitten rakentamiseen.)

Ovet oli maalattu valkoiseksi. Ne vietiin työkeskukseen maalinpoistoon, uudelleen petsattavaksi ja lakattavaksi. Tässä kohtaa tuntui, että meillä ei ole tarpeeksi tilaa ja aikaa niiden käsittelyyn. Ja tämä ratkaisu oli aivan oikea!



 Runko rakentui "kaks-kakkosista", väliseinät ja hyllyt "japaninlaatuisesta" lattialaudasta.

Etsittiin hyllyihin ja komeron seiniin pontattua sileää paneelilautaa. Ei löytynyt sellaista, mutta Hakulan puusta löytyi 15mm paksua lattialautaa, joka oli sopivaa hyllyihin ja tuohon päätyseinään.
 Hyvin mitoitettu kaappi, vain pieni rako jäi etureunaan.

Yhdistimme kaksi vastakkain avautuvaa karmia tuplakarmiksi. Sitä varten ostimme torista vähän vaarallisen oloisen pyörösahan, jolla Matti sai näppärästi tehtyä nuo upotukset.
 Komeroon vasemmalle tulee laatikot ja keskimmäiseen komeroon tanko paitapuseroille.
Yritin mitoittaa hyllyt tarpeeksi mataliksi, ettei vaatteista tarvitse rakentaa liian korkeita pinoja.

 Käytiin K-raudasta ostamassa pyörösahaan uusi terä. Samalla kävimme läpi virhesävytetyt maalit. Sieltä löytyi komeroon sopiva vaalea maali.


 Sittenpä onkin jo noudettu ovet ja laitettu ne paikoilleen.

Yläkomeroitten ovia joutui lyhentämään 11cm. Lyhennys tehtiin myös työkeskuksessa. Sen vuoksi sain asentaa yläsaranat uudelleen.

Komeron sivuun tuli ensin tasoite peittämään lattialaudan viistereunat. Seuraavaksi päälle laitoin makulatuuripaperin ja lopuksi vielä maali.


 Ihan parasta ovat komeroitten sisällä olevat Ikean valot, jotka syttyvät kun ovi avataan. Meillä on lähestulkoon talon kaikissa komeroissa tuollaiset. Valot toimivat paristoilla niiden latausta varten ostimme laturin, jolla voi ladata myös tavallisia paristoja.

Keskimmäiseen oveen tuli peili, ja nyt listatkin ovat paikoillaan. Talon muitten listojen kanssa samanlaiset listat löytyivät tietysti Hakulan puusta.






Kuuntelusuositus komeroitten rakennukseen:
  YlePuhe

Komeronrakennuksen kuvasi, kirjasi ja kuuntelusuosituksen teille antoi remonttipirkkonne Auli



lauantai 22. huhtikuuta 2017

Hei, tuolle makkarillehan ei oo vielä tehty mitään..

Koko sen ajan kun olemme asuneet talossa, on makuuhuone ollut "ihan ookoo".

Tapetti ihan perus vaalea, mutta vähän ärsyttävä. Mut ei tarpeeksi..

Nyt kun ei muutakaan ollut, niin päätettiin tehdä tällekin jotain.







No, vähän olin aloittanut tapetin poistoa. Pitihän sitä katsoa mitä siellä alla on.

Sielläpä oli maalattu tapetti. Värinä tuollainen epäseksikäs mummonalushousu. Tässäkin.
Makuuhuoneesta oli jossain vaiheessa tullut myös varasto. Liikaa tavaraa joka paikassa. Ahdistavaa.

Maalia vallittiin hartaudella. Ikkunaseinällä oleva kurki-tapetti saa jäädä, joten siihen sopiva väri piti löytyä. Hain ATVltä värimalleja, joita teipattiin seinään ja vahdittiin aamulla, päivällä ja illalla

Makuuhuoneeseen piti saada sinistä (jossain sanottiin, että se olisi paras unensaannin kannalta) jota ei koko talossa ole vielä ollenkaan.

Lopulta päätimme väriksi Tikkurilan Tunne väri -kartasta numeron N500 Akaatti.

Maali on himmeä Maestro seinämaali.

Ostin myös kunnon telarullan ja hain Mikolta lainaksi siihen varren.


Olisikohan samalla pitänyt ostaa myös uusi kaukalo. Vähän oli hankalaa tuo maalin saaminen telaan.
Muttei se menoa haitannut. Päätettiin vielä illalla maalata edes yksi seinä, niin näkisi millainen siitä tulee.

Reunat maalattiin pensselillä. Oli tehtävä kompromissi sen välillä, että maalaako suoraan, vai maalaako niin että se peittää tapetin. Tapetti oli leikattu hyvin suurpiirteisesti.

Tämän jälkeen jäi vielä vähän pikkupensselillä maalatavaa listojen alareunaan.
 Tässä kohtaa tulee aina mieleen, että miksi ihmeessä mei ei olla tehty tätä jo vuosia sitten!!

Huomattava parannus. Olihan tuo tapetti melkoisen levoton.
Eka seinä kahteen kertaan maalattuna. Väri on oikein kaunis, eikä ole liian tumma.

Tyytyväisiä olemma tähän! Samalla kun siirtelimme huonekaluja seinien vieristä siirtelimme niitä myös uusille paikoille.









Valmista tuli. Paitsi että taulut on vielä valitsematta ja ripustamatta seinille.

Sen perusteella, miten taulujen ripustus olohuoneessa on edennyt voisi ennustaa taulujen löytävän tiensä paikoilleen vuonna 2019.
 Vaatekaappi, kirjakaappi ja apteekkilaatikosto vaihtoivat paikkoja.

Tässä kuvassa näkyy hyvin tuo ikkunaseinän tapetti. Kyselin Fecebookin Pelastetaan vanhat esineet -ryhmässä onko tapetti tuttu jollekulle.

Eräs nainen kertoi kotonaan olleen 1950-luvulla saman tapetin, mutta vihreällä pohjalla. Hän laittoi myös kuvan, jossa tapetti näkyi.

Tämä ei ole ihan eka alkuperäinen, alla on toinen tapetti, muttei mitään uuttakaan. Lieneekö ollut joku jämärulla, kun on laitettu vain yhdelle seinälle?

Kirjakaappi on tuohon melkein sopiva. Muuri jää alle 10 senttiä kaappia kapeammaksi.


















Musiikkisuositus makuuhuoneen maalaukseen:

Bush: Sixteen stone
Hoodoo Gurus: Mangnum Cum Louder

Auli ja Matti

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Löysin kivaa maalia!

Kävin hakemassa värikarttoja RTV:ltä, kun huomasin heidän poistopisteessään i-ha-nan maalin. Keltainen seinämaali, joka toi mieleen auringon. Mietin kauan, että mihin sen voisi laittaa. Ei tullut mieleen.

Kun ajelin jo kotiin, niin muistui mieleeni, että keittiön seinähän kaipaisi jotain piristystä.

Mummonalushousujenvärinen muuri ei ole mitenkään kaunis, vähän oli myös tuota halkeamaa.

Kieppasin takaisin ja ostin maalin. Maksoi kokonaista 5€!








Reunan halkeaman päälle liimasin makulatuuripaperia 5cm suikaleen.




Siisti tuli.
 Maali on ihana!

Kaikki maalitelat tuhoutuivat viimevuotisten abien maalausurakan aikana, joten pensseli kehiin :)
Kyllä sopii paljon paremmin kun tuo aikaisempi.
Valmis, kuivuu.

 Maali on Tikkurilan himmeä Eco-friendly. Sävy M302 C sävytettynä A-pohjaan.

















Musiikkisuositus maalaushommiin: Radio Nostalgia

tiistai 21. helmikuuta 2017

Jottain pitäis tehdä..

Nimittäin tälle kaaokselle. Kellarinporras on siitä kiva paikka, että sinne voi "piilottaa" tavaraa. Tuosta kun menee ohi, niin ei paljoo ehdi ärsyttämään. Paitsi että raja tulee siinä kohtaa vastaan, kun ei enää mahdu ohi.
 Kummallisia rojuja koko käytävä pullollaan. Samalla kun tuota tyhjentää, niin niille voisi etsiä uuden paikan. Talosta tai roskiksesta!

Heti näyttää paremmalta. Seinässä on jonkinmoinen puukuitulevy ja sen alla valkoiseksi maalattu pinkopahvi. Selvästikin laitettu siihen lämpöeristeeksi, joten olkoon paikallaan.

















Ja kun verstaalta löytyi vielä(kin) valkoista pohjamaalia, niin vetelin seinät ensin sillä. Saisi sitten tarvittaessa tapetin irti, jos kyllästyy.

Tapetointi alkoi taas sellaisesta paikasta, joka todennäköisesti osuu ensimmäisenä silmiin kun tilaan tulee. Eli tuosta ovenpielestä.

Helmiäisvalkoraitainen tapetti löytyi Vantaan kierrätyskeskuksesta ja on varmaan jotain 1980-luvun tapettia. Siinä oli liisteri valmiina, joten riiti kun kasteli nurjan puolen. Tässä vaiheessa tuli mieleen, että ei varmaan olis kannattanut tapetoida kylmää seinää, sillä tapetti ei sitten ihan joka kohdasta tarttunutkaan kiinni. Syynä voi tosin olla myös tuo ikä, tiedä häntä.










Valmiista portaikosta on kyllä kuvia, mutta en tiedä missä. Mut eiköhän asia tullut varsin selväksi. Lupaan ottaa uuden kuvan, kunhan taas saan siivottua nyt jo portaikkoon palanneen kaaoksen... tavarat ovat tosin vaihtuneet.

Musiikkisuositus kellarinportaikon maalaukseen ja tapetointiin:
My Chemical Romance: Three Cheers for Sweet Revenge

t. Auli K