tiistai 31. maaliskuuta 2020

Julkisivuremontin toinen viikko

Vanhaa seinää, ja mitä siellä nyt sitten olikaan. Tässä on näkyvissä kaikki purettavat materiaalit.

Räystään harvalaudoituksen kunto näkyy tässä oikein hyvin. Yäk!


Oikealla on uusi alajuoksu ja etureunassa vanha.

Myös vanha ja uusi kantava tolppa kuvassa.

Kun kuistin kattoa avattiin löytyi sieltäkin muutama iso ampiaispesä.


Kuistin katto tuettiin tuollaisilla pullotunkeilla ja tolpilla siksi aikaa, että saatiiin uudet kantavat tolpat paikoilleen.

Ilmalämpöpumpun johdotukset tulevat jäämään seinän sisälle.

Päätimme myös, että ovea siirretään ulos päin. Tuntui ensin vähän turhalta, kun ei siitä kovin kauaa ole kun se siihen asennettiin. Mutta tarkemmin ajateltuna oliko siihen mitään hyvää syytä, että ovi jäisi seinäpintaa sisemmäksi?

Nyt  kun ovea siirretään, niin siinäpä ei ole enää smyygejä ulkopuolella. Näin päästään myös siitä pikku ongelmasta, että ovikellonväännin osuu smyygiin kun ovi aukeaa.


Eka seinä alkaa jo rakentua.

Vintin pieniä ikkunoita siirrettiin sen verran alaspäin, etteivät ne osu räystääseen avautuessaan .


Päätyä valmistuu. Tässä vaiheessa puuhaili tontilla myös ikkunaekspertti Eetu, joka siirsi ikkunat samaan tasoon laudoituksen kanssa.

Jos ikkunoita ei olisi siirretty, olisivat ne jääneet seinään sisälle noin 8 cm verran.

Siirrolla poistui myös aikaisemmassa remontissa tehty kovin ahdas smyygi. Aiemmin ikkunan tippalista osui smyygiin eikä auennut auki asti. Ikkunoita ei saanut nostettua saranoiltaan ja muutaman ikkunan tippalista oli mennyt halki.








Työmaa rajoittui tälle puolelle. Aika vähän tuossa nurmikolla tarvitsi kävellä. Kirsikkapuun juurelle laitettiin "pitkospuut" suojaamaan pinnassa olevaa juurta.






 Koska ikkunoitten siirto tapahtui suurimmaksi osaksi minun työssäoloni aikana, ei siirron vaiheista ole kuvia.

Ikkunoita kiinni pitävät naulat katkottiin rosvosahalla sisäpuolelta. Ulkopuolelle oli naulattu koolauksen päälle laudat vinottain kulmien yli. Näin saatiin ikkunankarmi samaan tasoon ulkolaudoituksen kanssa. Sitten vaan irtonainen ikkuna työnnettiin lautoja vasten, kiinnitettiin ruuveilla karmeista ja viimeisteltiin vielä polyuretaanilla tiiviiksi.

Vähän kaksijakoinen suhtautuminen tuohon uretaaniin. Mutta eihän sitä varmaan käytettäisi, jos se ihan perkeleestä seuraavaa olisi? Eihän?






 Eetu irroittaa ovea.

Tähän sitten loppuikin kiva remonttisää ja taivaalta tuli vettä/räntää/lunta sekä pysty- että vaakasuoraan. Koko piha muuttui mutavelliksi, tuskin pojillakaan kovin mukavat oltavat  telineillä keikkuessaan oli.






Pojilla oli käytössään tällainen tosi hieno magneetti, jolla irtonaulat saa helposti talteen.

Sillä viikonlopun aikana rullailtiin koko piha läpi!
 Tuo alareuna suoristettiin ihan viimeiseksi.

 Samalla uusittiin kaikki vanhat korvausilmaventtiilit. Ja tehtiin muutama uusi lisää. Uudet hienot suodattimelliset sisäyksiköt toimitti meille Detalmet Turusta.

Ulkosäleiköt teki uusien mittojen ja vanhan mallin mukaan Turun Peltipalvelu oy.


 Kuistin sisäpuoliset työt luvattiin tehdä itse.

Pojat rakensivat lattian, johon valitsimme lehtikuusta. Laskettiin lattiaa yhden portaan verran alemmaksi. Samassa suhteessa laski myös kuistin kaide.

Uuden oven korkeamman kynnyksen vuoksi portaiden nousut eivät enää oikein osuneet kohdilleen ja jouduimmekin askartelemaan oven eteen vielä yhden portaan.

Siitä tuli oikeastaan tosi kiva, vaikkei sitä siihen alunperin suunniteltukaan. Raksattiin sitä siihen yksi kaunis lauantaipäivä. Tehtiin se varmuuden vuoksi kolmeen kertaan, että varmasti on hyvä!





Sivupihan liiketunnistimella toimivat valot meille asensi Sähköasennus koti ja piha. Valaisimet ovat  Airam Arvika.

Taitaa olla samat valaisimet joka toisen rintamamiestalon seinässä, niin vähän on vanhaan taloon sopivia vaihtoehtoja. Näihin päädyimme ihan kustannussyistä. Melkein samanlaiset, mutta valurautaiset löytyi Konst Smideltä. Hinta oli kuitenkin lähes kaksinkertainen.

Olemme olleet tosi tyytyväisiä liiketunnistimeen. Niitä on kaksi, yksi molemmilla kanteilla taloa. Tuo on sellaista arjen luksusta!

Kaiken kaikkiaan olemme olleet tosi tyytyväisiä, että tämä tuli vihdoinkin tehtyä. Eihän se ilmaista ollut, mutta ajatus siitä, että kiipeilisimme koko seuraavan kesän tellingeillä purkamassa ja rakentamassa seiniä ei oikein houkuttanut. Ja siitä ilosta, että tuohon meni vain kaksi viikkoa, jo maksaakin!  Työmaalla ahertaneet jyväskyläläispojat olivat ammattitaitoisia ja ahkeria. Onhan tuota kaikenmoista remonttireiskaa nähty, joten täytyy sanoa että valitsimme oikean firman tätä meille tekemään.

Remonttiin sisältyi myös korkeajännitystä!  Sähkökaapin seinästä irroittamisen yhteydessä meille päsähti pistorasioihin 400 voltin jännite. Muutama asia taloudessa päästi toimintasavut pihalle. Ainahan sitä jotain sattuu ja tapahtuu kun raksataan. Tämän vahingon korjauksen Kymppiremontit hoiti oma-aloitteesesti ja vastuullisesti loppuun asti.

Muutama pikkujuttu jäi vielä maalauksen yhteydessä korjattavaksi. Ja meillähän remontti vielä jatkuu smyygien rakennuksella. Neljän viikon saldona on yksi ikkunalauta ja yhden sivun lauta (ihan malliksi vain).


Remonttiterveisiä Kylän Kauneimmasta talosta!

Auli ja Matti

maanantai 30. maaliskuuta 2020

Uudet ovet, vanhat seinät... tietäähän sen miten siinä sitten käy

Talomme ei ole todellakaan kylän kaunein!

Olimme jo muutaman vuoden miettineet, että mitä tehdä. Maalaus? Maalaus ja uusi laudoitus? Uusi laudoitus, uusi lisälämmöneristys?

Meidän Mikon ja Katrin talo laitettiin kuntoon viime vuonna ja he suosittelivat Kymppiremontteja.
Edustaja tulikin käymään ja saatiin sovittua aikataulut.

Muutama väripurkki haettiin kokeilua varten. Väri yritettiin saada mahdollisimman lähelle kellarin ikkunankarmeissa ollutta alkuperäistä väriä.

Naapurit suosittelivat vasemmanpuolista. Jonka me sitten valitsimmekin.
Tämä kuva on siis helmikuulta. Lämpöasteita, eikä routaa. Vähän pelottaa nurmikoitten puolesta.

Aikataulua sovittaessa miettittiin, että helmikuussa on varmasti maa jäässä. Vähänpä tiedettiin...
Puutarvara nostettiin tontille pensasaidan yli. Ainut paikka, mihin sen sai laitettua.











 Samalla aikaa kun meillä suunniteltiin julkisivuremonttia, tehtiin myös kadun alla olevia vesi- ja viemärijohtoja.

Maanantaina klo 11 pidettiin aloituskokous, jonka jälkeen poistuin työpaikalleni.

Ja kun alkaa tapahtua, niin sitten tapahtuukin vauhdilla. Ulkolaudoituksesta oli purettu jo puolet kun tulin töistä kotiin.

Vanha ulkovuoraus puretiin vinolaudoitukseen asti. Rakenteena: tervapahvi - alkuperäinen laudoitus ilman rimoja - 10mm runkoleijona - 22mm vaakakoolaus - uusi laudoitus.

Kuntokartoituksessa kehoitettiin tuon vaakakoolauksen vuoksi ottamaan selvää onko alla oleva laudoitus kunnossa. Päätettiin sitten samalla laittaa koko hoito uusiksi ja kunnolla, niin ei tarvitse miettiä.
Aurinkoa piisasi ja työ sujui.

Tässä kohtaa sattui ainut kasvionnettomuus; kirsikkapuu oli mennyt kahtia.

Sopimukseen kuului räystäitten harvalaudoituksen maalaus. Päätimme kuitenkin lennossa, että parempi olisi, jos sen uusisi samalla.

Laudat saatiinkin maalattuina paikalle sopivasti.

Yhden sivun tuulensuojalevyt ja koolaukset valmiina. Toiselle seinälle nousee samaa settiä.

Työmaalla oli kolme poikaa hommissa ja työ sujui oikein joutuisasti. Sanomista ei tullut juurikaan mistään (mitä nyt muutaman kerran kielsin hyppimästä kukkapenkissä).


Olohuoneen ikkunan alta löytyi lahoa lautaa. Huonot laudat poistettiin ja laitettiin uudet tilalle. Alla olevat purut olivat kunnossa. Kaikkien ikkunoitten alta tsekattiin purut ja täytettiin tarvittaessa ekovillalla.
Kuistin kohdalta löytyi alkuperäisissä piirrustuksissa esiintyneen ikkunan paikka. Täytettiin se villalla ja jätettiin odottelemaan kesää.
Työaika pojilla oli kunnioitettava; iltaseitsemään asti tehtiin hommia otsalamppujen kanssa.

Piha oli työpäivän jälkeen siisti ja kulkemaan pääsi hyvin.

Tässä rouva pätee ja neuvoo asiantuntijoita.


Niklas, Janne ja Arttu
Ja samalla (mikä ihana asia!!) kun pöläytettiin koko ulkovuori uusiksi siirrettiin myös ikkunat ulkolaudoituksen tasolle.

Lupasimme hoitaa itse sisäpuolen. Siis lähinnä listojen purku, nupinaulojen poisto siististi sekä tietysti "joskus" myöhemmin smyygien rakennus ja listoitus.

Vanhat listat olivat sen verran rapsakoita, että kovin moni ei säästynyt ehjänä. Muutaman pienemmän ikkunan niillä saa listoitettua.

Tietysti ensin pitää poistaa maalit, hioa ja maalata ne uusiksi. Arvauksia valmistumisajankohdasta?
Kuistin rakenteet olivat niin huonot, että se päätettiin tehdä kokonaan uusiksi. Vain katto ja tukipilarit jäivät jäljelle.

Oven alta avattiin auki, että lattian saisi eristettyä. Ja sieltäpä löytyi ampiaispesä - tai oikeastaan kaksi!!





Tässäpä kuulumisia ensimmäiseltä remonttiviikolta. Seuraavalla viikolla onkin uudet jutut.

Remontistaan keittiönpöydän ääressä teekupponen kourassa nautiskellut remonttipirkkonne Auli






torstai 2. tammikuuta 2020

Uusi ulko-ovi, vihdoinkin!



Tilattiin sitten uusi ovi tähän ylöskin. Ajateltiin, että parempi sen on olla paikallaan jo talvella.

Kaskipuu sai siis tehdä meille toisenkin uuden oven.

Vanhassa ovessa ei oikeastan ollut mitään vikaa...
Paitsi että se ei oikein toiminut minkäänlaisena eristeenä. Avautumissuunta oli väärä.
Postiluukkuun oli työnnetty eristettä, mutta siitä huolimatta sieltä tuuli.
Maalipintakin näytii nuhjuiselta.


Ovi avautui keskelle kuistia. Kesällä kun kuistilla istuskellaan, siellä ollaan oven takana piilossa.


Onkohan taloa rakennettaessa ollut tarjolla vain vasenkätisiä ovia? Jos se olisi ollut syy molempien ovien avautumissuuntiin, ne kun eivät kumpikaan olleet käytännöllisiä.


Tässä vanha ovi saa kyytiä. Riisuin siitä pois  kaikki käyttökelpoiset hilut. Kaskipuun asentajana toimi Veljekset Peltomaa oy Pomarkusta. Voin lämpimästi suositella kaikille!

Sain seurata vieressä oven vaihtoa ja "antaa neuvoja". Asentaja kertoi koko ajan mitä tehdään ja miksi. Hän myös vastaili (tyhmiin) kysymyksiini rauhallisesti ja hermostumatta. Se kertoo jo paljon!


Ovi poissa, karmit vielä jäljellä. Tässä kohtaa kyttäsin tarkasti, että sisäpuolen pinkopahvit eivät vahingoitu kun karmit sahataan keskeltä poikki.



Ulkoseinän rakenne ulkoa sisällepäin.
* ulkovuorauslauta
* ilmarako, vaakakoolaus
* huokoleijona tmv
* vanha ulkovuorauslauta
* koolaus

Koolauksen takana on puruja, mutta koska tässä kääntyy seinän suunta, näkyy koolauksen jälkeen väliseinän raakalautaa. Ja viimeisenä, muttei todellakaan vähäisempänä, pinkopahvi.

Seitsemän talossa asutun vuoden jälkeen edelleen rakastan tuota väriä! Se oli ensimmäinen asia, johon talon myynti-ilmoitusta katsellessa kiinnitin huomioni. Rakkautta ensi silmäyksellä <3




Rouva itse purkuhommissa!





Avattiin joululahjapaketti!
Hyvin oli pakattu
Karmi istuu ruuvien päällä. Ensimmäinen ruuvi tuli lattian mukaan.

Tässä kohtaa näkyi pari kesää sitten tehty saksanampiaisten pesä. Se oli rakennettu lattian alle ja oli kooltaan luokkaa valtava. Valitettavasti muutaman sentin raosta ei saanut siitä kuvaa.


Karmin/kynnyksen alle laitettiin kolme ruuvia vaateriin, niin että niitten päälle tuleva karmi on suorassa.

Tässäpä nopsasti ovi jo paikoillaan. Seuraavaksi vuorossa smyygien teko.


Ja miulla pinkopahvien niittaus. Tulivat niin uuden karmin reunaan, että juuri ja juuri niitti riitti. Tähän päälle tuli sitten vanhat listat.

Olin hyvissä ajoin irrottanut listat, poistanut niistä maalin ja maalannut ne uudelleen. Valmistuivat siis edellisenä päivänä..



Tältä uusi ovi näyttää. Siirrettiin pattereilla toimiva led-valo oikeaan paikkaan. Valaisimessa on liiketunnistin, joten illalla kotiin tullessa on mukava kun näkeekin jotain!

Väännettävä ovikello! Pitkäaikainen haave. Tämä löytyi torista, eikä ollut edes kallis.

Ovikello piti asentaa jo tehtaalla. Tämä ovi on paksumpi, kuin se missä ovikello oli aiemmin ollut, eli vääntimen kara oli liian lyhyt. Lähetimme tehtaalle vain kellon ja vääntimen, mutta siellä ei tehty uutta karaa. Eikä asennettu osia paikalleen.

Osat palautuivat meille. Kun ovi oli asennettu, rakentelin siihen uuden karan harjateräksestä.

Matin kanssa  asennettiin kello paikalleen.


Messinkikello soi hyvin ja kuuluu kyllä!!


Ja tältä se näyttää sisältä katsoen.

Seuraava homma onkin välioven lakanpoisto ja hiominen. Päälle vielä petsaus ja väritön lakka.

Myös oven lukko pitää korjauttaa. Ja haluaisin kokeilla saako oveen tehtyä ikkunan!!






Ulko-ovien valmistuttua uudesta ovi-rempasta haaveilee

remonttipirkkonne Auli K