Puretun hellan paikalle onnistuttiin löytämään pieni suloinen Siro-Maja.
Hella tuli meille Nurmijärveltä auton takatilassa. Ja nousi helposti kahden henkilön nostamana. Vähän eri homma kun edellisen kanssa.
Osiltaan hella oli täydellinen. Ruosteesta pääsee eroon hiomalla ja hiomalla..
Ja hioinkin. Taustan maalasin ja sen jälkeen Mikko ja Matti kantoivat hellan sisään.
Luottomuurarimme Aulis Virtanen kävi laittamassa hellan paikoilleen.
maanantai 15. heinäkuuta 2013
Rappunen vähän notkuu
Yksi kaunis lauantai-aamu alkoi ylimmän portaan notkuminen harmittamaan. Ei muuta kun vasara kouraan ja lautaa irti vääntämään. Virhe! Ainakin siinä kohtaa, jos aikoi viettää kauniin lauantain muuten kun rakentaen.
Alla ollut hirsi oli valua vasten ja portaan rakoihin kertynyt lehti- ja neulasroska piti huolen siitä, että hirsi pysyi koko
ajan märkänä.
Ei auttanut muu, kun ajella kärry pyörän perässä Starkkiin hakemaan kestopuuta.
Saatiin porras kuntoon. Tällä kertaa jätettiin kunnolliset tuuletusrakoset. Joskohan tästä eteenpäin toimisi.
Eikä notku enää!

"Keittiöremontti" osa 1
Keittiön remontin suunnittelu on ollut perheen rakas harrastus koko alkukesän ajan. Suunnittelusta ei olla päästy kovinkaan paljoa eteenpäin. Joskus kuitenkin alkaa tapahtua ja sitten tapahtuukin vauhdilla..
Vuorossa kaakeleitten poisto sekä hellan tauksen rappaus ja maalaus.
Tällä kertaa muistimme suojata muun osan talosta! Oviaukossa muovi, ettei pöly pääse ruokaseen.
Ja keittiön työpöytä muovin alla!
Kaakelit lähtivät irit huonosti, joten samalla sitten poistettiin koko rappaus.
Oho! Hella hävisi.
Rapattu seinä. Pintaan tuli lopulta koko alueelle tasoite, jotta se näyttäisi samalta kun tuo ylempänä oleva moneen kertaan maalattu osa.
| 19.5. |
Tällä kertaa muistimme suojata muun osan talosta! Oviaukossa muovi, ettei pöly pääse ruokaseen.
Ja keittiön työpöytä muovin alla!
Kaakelit lähtivät irit huonosti, joten samalla sitten poistettiin koko rappaus.
Oho! Hella hävisi.
Raparperi
Luonnoksista löytyi tämä kuva. Ilmeisesti olin kovinkin ihastunut keväällä raparpereihin :) Sittemmin pihanhoito on lähinnä ollut kotiloitten keräilyä ja rikkaruohojen raivausta
(aivan oikein: raivausta!).
(aivan oikein: raivausta!).
Luulitte jo, että luovutimme!
No ei todellakaan. Ainoastaan tämä blogi on jäänyt vaille huomiota. Tontilla ja talossa on kyllä tapahtunut senkin edestä. Edellisessä osassahan jäätiin leuka rinnassa tarkastelemaan tontin reunaa, ihan siitä pensasaidan vierestä.
Sen jälkeen olemme nostaneet katseen kohti horisonttia ja todenneet, että onhan se päivä vielä huomennakin. Kyllä tästä selvitään, eivät ne roskat sieltä mihinkään vaella. Olkoot siellä ensi vuoteen.
Kevään innostamina aloiteltiin pihan raivausta.
Leikattiin kaikki vähänkin ylimääräisen näköiset oksat ja puskat pois. Tosin puihin emme vielä koskeneet. Ajateltiin tällä kertaa rajata homma niin, että saataisiin ryteiköt siistittyä.
Monen vuoden lehdet odottivat haravointia. Aika paljon niitä tuli..
Siisti piha.
Kaatunut ja silvottu omenapuu sai tukea betonisesta viemäriputkesta.
Hilma avustamassa risujen lastauksessa.
Vieno toimi lastenhoitajana.
Matti mättää lehtiä kottikärryyn.
Laidan yli lavalle, Mikko auttaa.
Lava oli pihassa pari päivää emmekä osanneet yhtään arvioida kuinka paljon sinne mahtuu. Tilaa jäi vielä, mutta aika loppui kesken.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)