Lattia valmis, maalit ja muut vermeet valmiina.
Eka kerros vedettynä. Muita kuvia ei tästä maalausprojektista sitten tullutkaan otettua.
Tapetiksi valikoitui Scionin Mr Fox Auburn 110849. Tilasin sen Seinäruusu -verkkokaupasta. Laskin, että kaksi rullaa riittää. No, jouduin avaavaan sen toisenkin, siitä meni 20x200cm pala.
 Koska pohja on kahteen kertaan maalattu, niin venymistä ei ollut enää aiemmassa määrin.
Tapetti asennettiin puskusaumaan. Edellinen pinkopahvin tapetointi puskusaumoineen onnistui hyvin. Uskalsin tähänkin sitä kokeilla.
Hyvältä näyttää. Tuo tapetti on vaan niiiin ihana!
Onneksi meillä oli seinä, johon sen pystyi laittamaan. Harkitsin jopa makuuhuonetta..
Sen verran venyi tuo pohja kuitenkin, että tapettien väliin tuli rako, vaikka reunat kuinka tarkasti asetti puskusaumaan. Rako ei pohjan kuivuttuakaan hävinnyt.
Kuvio oli kuitenkin sellainen, ettei se merkittävästi muuttunut, vaikka tapetin reunat laittoikin jatkossa päällekkäin.
Valmiina listoituksineen näyttää tältä.
Tuo muurin käsittely on vielä kesken, kun ei oikein tiedä mitä sille pitäisi tehdä.
Kun tapettia irroittaessa kastelin sen, niin maali irtosi raputtamalla (tuo vaalea läiskä). Kuivana se ei lähtenyt mihinkään.
Ajateltiin joko poistaa maali ja jättää alkuperäinen maalipinta. Tai sitten maalata tuon päälle.
Tässä toisesta suunnasta.
Lamppu löytyi SPR Kontista, muistaakseni maksoikin jopa 3€. Siinä on kolmeen metallirenkaaseen kiinnitetty huovasta leikattuja lehtiä. Valaisimessa ei ollut valmistajan nimeä, mutta Ikea voisi olla hyvä arvaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti