Raahasimme siis jokirannassa olleelta roskalavalta Katrin ja Vienon kanssa ovet Mikon ja Katrin vintille, josta ne kulkeutuivat jossain vaiheessa syksyä tuonne Vienon huoneeseen.
Kovin montaa kertaa ei taisteltu siitä, että ovet pitäisi saada paikoilleen än-yy-tee-nyt. Suurin piirtein keskustelut syksyllä kulkivat sitä samaa rataa, joka aina jotenkin johti toteamukseen, että "ette työkään vielä oo laittaneet niitä ovia paikalleen"
Joku kaunis päivä saatiin inspiraatio -mistä lienee sellainen tullut! Ja eikun tuumasta toimeen!
Tässä kaiverretaan saranoille koloja. Ilmeisesti olen asentanut tarpeeksi monet saranat, kun tämän kanssa ei tullut juuri minkäänlaisia ongelmia. Mitä nyt taltat olivat "jossain" tallessa, eikä löytynyt kuin tuo yksi kapea.. Kyllä toki silläkin pari saranaa sai laitettua!
Ovi oli aika mukavan kokoinen, vain pari senttiä liian leveä ja noin 15 cm liian korkea.
Matti otti sahalla ovista alhaalta pätkät pois ja minä huolehdinkin sitten lopusta sovittelusta.
Tässäpä on sitten ovi jo paikoillaan. Jatkuva saranoilta ja saranoille nostelu oli hyvää treeniä! Varmaan sai sata kertaa kokeilla uudelleen, mikään kun ei ollut suorassa; ei karmit toisiinsa nähden, eikä ovikaan.
Höyläsin kymmeniä kertoja ennen kuin se siihen sopi.
Vielä kun saa aikaiseksi nuo listat ja karmien maalauksen, niin voi olla jokseenkin tyytyväinen.
(huom! Kellon paikka muutetaan ensi tilassa!)
Ovessa on tuossa keskellä tapit, joilla vasemman puolen saa lukittua kiinni-asentoon. Vain oikea puoli on käytössä.
Tarkoitus oli, että siihen laitetaan Vienon Ameriikasta synttärilahjaksi saama ovinuppi. Ovi oli valitettavasti liian kapea sitä varten; osa nupista olisi tullut lasin kohdalle. Eli ovi on tälläkin hetkellä ilman lukkoa tai kahvaa.
Ostettiin siihen rullasalpa, joka on melko huomaamaton. Tarkoitus olisi saada se joku päivä paikalleenkin.. Ovi pysyy hyvin kiinni ilman sitäkin. Ja on huomattavasti parempi ja kauniimpi kuin tuossa aiemmin ollut nuppineuloilla tapettiin kiinnitetty kangas...
Musiikkisuositus oven asennukseen:
Haloo Helsinki: Kiitos ei ole kirosana
t. Auli K
Onpa hieno! Taas ihmettelen miten joku voi heittää tällaisia vanhoja kunnon puuovia roskiin!!
VastaaPoistaVoisivat "jotkut" kohta heittää roskalavalle hienon ulko-oven ja kymmenisen ikkunaa karmeineen.. :)
VastaaPoistaOllaan tänään katseltu netistä kuvia haulla "kuisti"!!