maanantai 5. toukokuuta 2014

Entti hoiti omenapuitten leikkuun



Tänä keväänä piti leikata omenapuut. Koko talven luin erilaisia ohjekirjoja ja oppaita. Omenapuun leikkuu on helppoa -kunhan tietää mitä tekee!

Meidän puut ovat saaneet kasvaa villeinä ja vapaina varmaan kymmenen vuoden ajan.
Eivät ne näyttäneet yhtään siltä, miltä omenapuut oppaissa näyttivät.

Meillä  isoja ja pieniä oksia sojotti joka suuntaan. Oppaitten kuvissa oksat olivat tasaisesti joka suuntaan liian pitkiä..

Lisäksi kun neuvottiin leikaamaan maltillisesti, ainoastaan noin 1/3 oksistosta, niin minusta homma kävi himppusen liian hankalaksi meille.



Meillä oli Entistä hyvät kokemukset, joten ei tarvinnut shoppailla puunleikkusaralla yhtään. Soitto sinne ja kohta jo kaksi reipasta ammattilaista hyöri tontilla tikkaineen, sahoineen ja saksineen.


Tämä puu ei viime syksynä tehnyt meihin vaikutusta omenoillaan. Suuremman vaikutuksen se tekee tuolla hurjalla kasvullaan kohti taivasta!



Kuolleet oksat pois, siitä se alkoi!

 Entit arvioivat, että pari vuotta vielä leikataan, sitten vasta puut ovat muodossaan.
Eli malttia tarvitaan!

 Kyselin vielä vinkkejä luumupuitten leikkuuseen. Sitten oli pakko lähteä töihin.

Kun tulin kotiin, niin vähän jännitti että millaisia meidän puistamme on tullut!

Täytyy nyt myöntää, että vähän olin pettynyt kun olin kuvitellut että puut näyttäisivät aivan toisenlaisilta. Eivät näyttäneet. Isoja olivat ja edelleen iloisen villeinä rehottivat kohti taivasta.


Itse olisin leikannut raskaammalla kädellä ja kymmenkertaisesti. Nyt leikkuun suoritti ammattilainen ja toivoa on siitä, että vesiversojen sijaan saadaan omenia!


Katsokaas itse, onhan siinä eroa!
 Tuossa vasemmalla näkyvä kasa muodostui haketetuista oksista. Lisäksi nelisen käsivarren paksuista pitkää oksaa on sahattu hellapuiksi.






Omenoita odotellessa kirjasi ylös

Auli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti